Mielikuvituksen lentoa

Olen nyt parina päivänä päässyt lentoon muutamien metrien korkeudelle tuon jatkotarinani kanssa... Ei niitä lauseita automaattisesti pukkaa, mutta kun alan kirjoittamaan niin kyllä sitä juttua vaan jonkinlaista "paperille" tulee. Jännää miten ilman täysin selkeää polkua mielikuvitus muokkaa tarinaa eteenpäin. En tiedä vielä tasan tarkkaan mitä Harrietille ja Ilarille tapahtuu... tänäänkin elin Harrietin mukana ja kuvittelin miten itse saattaisin reagoida vastaavassa tilanteessa, miltä itsestäni tuntuisi, ja siitä tuli uusi luku jälleen... Tiedän toki itse summittaisen juonen, mutta yksityiskohdat muotoutuvat kirjoitushetkellä. Olen siis tällä hetkellä noin viisi kappaletta edellä julkaistusta. Tavallaan sillä ei ole väliä lukeeko tarinaani joku teistä - vaiko ei kukaan. Ja sitten taas toisaalta onkin väliä. Mutta ennen kaikkea se on aika hauskaa kirjoittaa, en ole tuollaista pitempää tarinaa koskaan ennen sepustanutkaan.

Tiedän, että tarinaani lukee kaksi ihmistä, ystäväni ja äitini, kummatkin tosin olosuhteiden pakosta ja puoliväkisin : ) Ja kiva, että edes he ! Mutta toki olisi kivaa tietää muistakin mahdollisista... Jos viitsitte niin vaikka anonyymisti pieni "kyllä" tai "ei" olisi ihan hauskaa saada. Tosin jatkan siitäkin huolimatta, että jopa nämä kaksi lukijaani lopettaisivat, olen nyt päässyt kivasti vauhtiin. En ole mikään kirjailija, ehei, en kuvittelekaan, mutta kaikille on jonkintasoiset lahjat annettu, mulle tälläiset keskinkertaiset : )

Ja haluan kertoa vielä yhden jutun... sen miksi toisen päähenkilön nimi on Ilari... yksinkertaisesti siksi, että musta se on kiva nimi. Sanoin ukolleni, että kun en saanut poikaa (tytöt mahtavia, ei haittaa yhtään) jolle ko nimen olisin antanut niin pitihän se jollekin saada antaa : ) Tosin kuulemma sitä nimeä ei pappi olisi lausunut kuitenkaan... Eli siis: näin sain tahtoni läpi !