Kesäilta

Hänen viime talvista lempibiisiään soitettiin parhaillaan. Ihmiset tanssivat sitä ponnettomin askelin, ei lainkaan sellaista reipasta ja ajatuksella suunnattua askellusta missään kohtaa mitä oli Hänen suunnittelemassaan koreografiassa. Hän mietti miten monen monituista tuntia Hän olikaan tanssia tanssinut, miten oli suunnitellut rytmit ja askeleet, tehnyt kertosäkeeseen helpot mutta näyttävät käsiliikkeet. Koettanut aina vaan uudestaan ja uudestaan, uusin askelin, uusin yrityksin, kunnes sai tanssista haluamansa. Hienon, näyttävän, kauniin. Perhekin vaan kallisteli päätään, osasi varmaan ulkoa askeleet sekin… ainakin ne käsiliikkeet… oli pakotettuna istumaan portaille”katsomoon” niiiiiiin monta kertaa… Ja nyt nämä täällä lavalla tanssivat hienoa biisiä ilman niitä askeleita, ei mitään eroa millään kohdalla, ei tageja, ei re-starteja…. Hänestä olisi ollut hienoa jos joku Hänen tekemänsä tanssi olisi jäänyt eloon, lava olisi täynnä ihmisiä sitä tanssimassa. Tietenkin se olisi ollut mukavaa… Mutta eihän niin käy, tai ainakin tosi harvoille tosi harvoin. Joten realiteetit olivat toki olemassa ja realisoituneet jo vuosikymmeniä sitten. Silti. Haaveilla aina saa. Se ei maksa mitään. Eikä ole keneltäkään pois.



Hän käänsi katseensa tanssivasta yleisöstä muualle, katsoi näiden ohi tanssilavan toiselle reunalle, näki siellä kauniin naisen. Ja miehen, joka oli hyvä ihminen, mutta eräällä lailla erikoinen. Paljon kokenut. Eikä niin hyvääkään aina. Epäsuhtainen pari. Juttelivat jostain. Hetken. Kohta jompikumpi varmasti menisi tanssimaan. Tai kumpikin. He kummatkin osasivat monia tansseja. Mutta muuta yhteistä ei noilla kahdella sitten varmaan ollutkaan. Hän mietti, että nuoruudessaan nainen oli varmasti nojaillut samaan tapaan seinään, ollut poikien piirittämä, valinnut näistä kenet oli halunnut. Varmasti oli. Muttei ehkä ollut viettänyt nuoruuttaan tällaisessa paikassa, tällaisen harrastuksen parissa. Mies taas oli ollut yksinäinen nuorena. Niin Hän ainakin luuli asian olevan. Eikä ollut mieskään tällaisessa paikassa nuorena ollut. Jutellut tuollaisen kauniin naisen kanssa. Elämä vie ympäri. Tekee yllättäviä käännöksiä.


Ulkona oli lämmin ilta. Kesäinen. Kaunis. Tyyni. Hän istui paikallaan ja mietti asioita. Ei osannut askelia tähän tanssiin, jonka koreografian joku muu oli tehnyt. Ei jutellut kenenkään kanssa. Ainakaan juuri silloin. Istui ja mietti, että hyvä näin oli. Oli ihmeen tyyni ja rauhallinen. Omalla tavallaan itsevarma ja onnellinen. Vaikka jotkin harrastukseen liittyvät pikkuasiat harmittivatkin, jotkin ihmiset. Mutta maailmaan mahtui. Kesäilta, hyvä musiikki, salmiakkia suussa. Eikö siinä ollut jo paljon…