Voting

Tervetuloa sivuilleni !


Blogia ei ole päivitetty aikoihin... Osasyynä se, että kuvamuisti on täynnä. Saatan avata uuden blogin uudella nimellä... tiedotan jos niin käy :) Siihen asti: Vanhoilla mennään blogin puolella - todellisuudessa riittäisi varmaan vuodeksi uutta esiteltävää :)














torstai 2. syyskuuta 2010

Saako harmittaa koskaan ?

Missä menee raja siihen, että jos harmittaa "kaikki" tai joku yksittäinen asia, missä kohtaa se on normaalia ja sallittua ja missä kohtaa typerää ja aiheetonta. Jos harmittaa se, että tytär hukkasi yhden kaulakoruni, koira söi kenkäni ja kotona ei ole mitään jääkaapissa ja pyykkivuori tursuaa niin ettei riittäisi vaikka viisi koneellista pesisi. Jos lapsi ei tule sisälle suosiolla, jos kaikkialla on pölyä ja muuta sekasotkua ettei edes kannata aloittaa mistään kun se ei hyödytä mitään. Jos tulee huudettua muille kaiken sen keskellä. Ja sen sijaan, että kukaan ymmärtäisi, nuhdellaan lisää, että mitäs huudat siinä. Tuntuu, että on tosi huono ja saamaton ja kamala ja kaikille vaan haitaksi.

Saako siis mitään materiaan liittyvää (siis turhanpäiväistä) harmitella ? Onko se vaan itsekästä ja materialistista ? Saako olla harmissaan mistään missä on itsekkäät ajatukset tai alkulähteet ? Saako olla harmissaan siitä, että yksin kirjoittelen 0-kommenteilla ? Onko siihen kaikkeen aihetta ? Eivätkö oikeat aiheet ole jotain paljon suurempia ? Voidaan kysyä olemmeko kaikki terveitä ? Onko meillä työpaikat ? Voivatko lapset hyvin ? Onko katto pään päällä ? Saammeko laskut maksettua ? Ja kaikkiin vastaus on KYLLÄ. Onko siis mitään mieltä ja syytä kiukutella ? No ei ! Miksi sitten nin kuitenkin tapahtuu ? Kaikista päätöksistä huolimatta. Kaikista heräämisistä todellisuuteen, että itsellä on kaikki hyvin. Ainakin tällä hetkellä. Huomisestahan ei kukaan tiedä. Joten Carpe Diem-meiningillä on elettävä tätä päivää. Ja nautittava. Oltava onnellinen. Ja sitten tuhlaa sitä aikaa johonkin turhaan pölhöilyyn. Mitä korusta, mitä kengistä, mitä sotkusta. Ei se maailmaa kaada. Niin sanoisin jollekin toiselle, lohduttaisin. Miksi muita on helpompi neuvoa ja lohdutella kuin itseä ?

Mutta hei, ei se ihan turhaa puhetta ole, että ulos kirjoittaminen helpottaa :) Tosin kaikki järkevät tekevät sen päiväkirjaansa. Tai paperille ja vetävät sen sitten pöntöstä alas. Mutta enhän mä mikään järkevä olekaan...

7 kommenttia:

Estetiina kirjoitti...

Voi kyllä, SAA harmittaa. Olisihan se upeaa, jos pystyisi olemaan niin "zen" että olisi kaiken "maallisen harmistuksen" yläpuolella, mutta ei siihen taida kukaan olla kykeneväinen. Varsinkin jos on itselleen rehellinen. Ja uskaltaa tunnustaa että ottaa päähän. Kukaan ei IHAN OIKEASTI pysty olemaan kuin Polyanna, joka sai lahjaksi kainalosauvat, mutta on onnellinen sillä ei tarvitse niitä!

Ihan varmasti suurimmalla osalla meistä on kaikki isot asiat kunnossa, elämässä kaikki hyvin. Voisko ajatella silleen, että kun ihminen jaksaa harmitella, kun koru on hukassa niin hänellä on kaikki kunnossa?

*voit poistaa tämän kommentin jos haluat! En todellakaan siitä pahastu. "Pakko" oli vaan taas avata sanallinen arkku.*

CherryKirsche kirjoitti...

Kiitos Estetiina viisaista sanoistasi :) Tuo on aika hyvä oivallus, että jos harmittelee pikku asiaa niin isot ovat kunnossa. Noinhan se juuri oikeesti menee. Kyllähän sitä itsekin joskus tosiaan tokaisee, että onpas jollakulla asiat hyvin kun jaksaa tollasesta pienestä vouhkata.

Miksi ihmeessä poistaisin sun kommentin, hyviä ja lohdullisia sanoja siitä, että me olemme vain ja ainoastaan ihmisiä :) Paitsi jos poistaisin oman tekstinikin, koko postauksen. Mutta enpä taida sitäkään tehdä. Kaipa tähän elämään pitää kuuluakin vähän huonojakin tuulia, eikä koko ajan vaan hauskaa ja hyvää.

Ja ehkä se on pääasia, että edes toisinaan jää miettimään omaakin mielialaansa ja syitä siihen. Jos vaikka joskus, jonakin päivänä, olisi hippusen viisaampi... ?! :)

Ranu kirjoitti...

Minua harmittaa varsin usein ja valitettavan äänekkäästi pienen pienet asiat. Ja kaikki isot on varsin kunnossa, onnellinenkin olen lähes jatkuvasti.
Lähipiiri tietää ensimmäinen harmituksenestolääke on tunkea suuhun jotain välipalaa sillä alhainen verensokeri aiheuttaa suurta kiukutusta. Jos se ei auta, kannattaa poistua paikalta ja antaa höyrytä yksin.
Voisitko syyttää verensokeria? Edes itselle vakuutella jos tuntuu pahalta että vouhkaat =) Miksei saisi vouhkata, eikö se kuulu elämään.

Ihana tuo Pollyanna-vertaus.

Heidi kirjoitti...

Mää kyllä harmittelen joskus täysillä ihan turhanpäiväsen pieniäkin asioita. Joskus on vaan niin huono päivä, että positiivisuutta ei taho löytää, vaikka kuinka ettis. Jälkeenpäin, kun olo on parempi, tulee kyllä sit naureskeltua, että mitähän varten mää tuostakin herneen vedin nenään ;)

CherryKirsche kirjoitti...

Kiitos kommenteista Ranu ja Heidi :)

Ranu, tuo voi muuten olla osaltaan ihan just noin, että verensokeri kun on alhaalla niin tulee kiukkuinen olo ! Meillä kun eilen se jääkaappi oli tosiaan ihan tyhjäkin :)

Joo totta, Heidi, tyhjänpäiväisistä asioista kun meuhkaa, niin myöhemmin monesti itsekin tajuaa kuinka pöhköä se oli. Mutta siinä kohtaa ne asiat voi olla aika isojakin - muka :)

Nzqu kirjoitti...

Tuttu tunne tuo, mistä kirjoitit. Joskus on vaan niitä päiviä tai hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että kaiken maailman vastoinkäymiset kasaantuvat. Tänään aamupäivällä koin hieman samankaltaisia hetkiä, kun pyykkiä oli enemmän kuin korit vetävät, murua ja pölyä lattiat täynnä - leluista puhumattakaan. Koitin siivota, mutta pian oli taas joku leluröykkiö lattialla. Sitten löysin meillä lainassa olevan puisen leikkiauton, jota Pikkumies oli päättänyt hieman värittää. Puuväreillä onneksi, mutta hieman joudun varmaan hiomaan sitä. Meinasi itku tulla, kun monta muutakin asiaa olisi tehtävänä, sekä olisi ihan kiva vaan OLLA tekemättä mitään. No, sain siivottua pahimmat sotkut ja pienennettyä hiemen pyykkivuorta. Jospa sitten ensi viikonloppuna vaan olisin.

Sori, käytän sun kommentointitilaa omien ongelmien purkuun, mutta pointti tässä varmaan oli se, että et ole ainoa "pikkuasioista" hermostuja. Välillä täytyy saada päästellä höyryjä pihalle, vaikka sitten niiden "pikkuasioiden" varjolla.

CherryKirsche kirjoitti...

Nzqu, kommenttitilaa saa käyttää omien tunteiden purkuun hyvinkin :) Se kait on se tarkoituskin myös osaltaan... Tuntuu muuten omat ongelmat (siis ne pikkujutut) pienemmiltäkin näin kun huomaa, että toisilla on samanlaista. Ei sikäli etteikö sitä olis aina tiennyt, mutta joskus vaan tuntuu että muilla on aina siistit kodit ja kaikki hoituu hienosti ilman mitään kommenvenkkejä. Eikä se ehkä niin ole kuitenkaan, ainakaan koko ajan.

Tuollaiset asiat harmittaa aika paljon, missä vaan pitää saattaa jokin asia ennalleen, kuten tuo leikkiauton putsaus. Kukaan ei edes huomaa että jotain on tehty kovalla vaivalla. Ei ole luonut itse mitään uuttakaan. Korjaillut vaan jotain mitä ei edes olisi pitänyt alunperin joutua korjaamaan. Mutta sellaisia ne lapset näyttää olevan (itsekin ollut?), aika paljon kaikkea sotkua just heidän ansiostaan :)