Voting

Tervetuloa sivuilleni !


Blogia ei ole päivitetty aikoihin... Osasyynä se, että kuvamuisti on täynnä. Saatan avata uuden blogin uudella nimellä... tiedotan jos niin käy :) Siihen asti: Vanhoilla mennään blogin puolella - todellisuudessa riittäisi varmaan vuodeksi uutta esiteltävää :)














tiistai 28. syyskuuta 2010

(Tuhannen ja)… yhden yön tarina

Työkaverini kertoi eilen, että eräästä hänen lähellään istuvasta miehestä oli juuri tullut pienen tytön isä. Kiva juttu ! Tuore isä oli kommentoinut, että melkoisen tiivistä on meno, jossa kohtaa työkaverini – kolmen lapsen äiti – oli pyrkinyt pitämään suunsa supussa ja olemaan tokaisematta, että ”Älä sure, ei se siitä mihinkään muutu, pahemmaksi vaan menee”…. Johon me muut naiset kahvipöydässä vaan nyökkäilimme… ”Aivan, aivan, ongelmat vaan vähän muuttuu”.


Ja niinhän ne tekee, eipä kolmevee enää sellainen vastasyntynyt vauva ole, joka herää öisin syömään tai kenen vaippa on märkä ja koko peti saman tien, mutta edelleen tuo heräilee… Ei sellaista yötä kovin montaa tässä viime aikoinakaan tule mieleen, etteikö jotain vinkunaa olisi ollut ja itse olisi vuoteesta pitänyt nousta. Tyttö on keksinyt yöllisen vessassa käymisen tässä hiljattain. Joka tietysti on mainiota jos vaihtoehtona olisi antaa mennä vaan… Mutta viime yö oli kyllä melko yliveto.


Itse menin tapani mukaan nukkumaan vasta joskus. Olisiko kello ollut vaikka puoli yksi. Hetken torkahdus ja kolmen maissa alkaa valo kajastamaan kolmeveen huoneesta, ovi avautuu ja tassutus suuntautuu vanhempien sänkyä kohden, neito kampeaa koipensa petiin ja alkaa työnnellä isäänsä sivuun niin kuin käen poika muuta poikuetta. Ajattelin siinä – ”hyvässä” vireessä klo 3 – että ei tästä nyt sitten tule yhtään mitään, kukaan ei nuku enää koskaan enää hetkeäkään, jos nyt antaa periksi ja lopulta olisimme varmaan viettäneet isänsä kanssa loppuyömme sohvalla, ja otin ja kannoin neiti-ihmisen takaisin petiinsä. Huutoa siitä tuli. Mutta hetken päästä hiljeni. Pääsin peiton alle ja sain laitettua silmäni kiinni. Huuto alkoi uudelleen. Peitto oli huonosti. Peitto kunnolla. Petiin. Huuto. Rätti hukassa. Rätti käteen. Petiin. Silmät kiinni. Huokaisu. Koirakin vaihtoi paikkaa. Huuto. Lelu uupui… äitiiii…isiiii….äitirakas…isikulta… Ja tällä kertaa isi meni toimittamaan leluasiaa. Hetken hiljaisuus. Isä tuli vessan kautta takaisin päin. Ei vetänyt vessaa jottei aiheuttaisi enempää ääntä. Minä menin perässä samaan paikkaan. En vetänyt minäkään. Ajattelin, että jos tätä kauan jatkuu, niin käy kuin entiselle papalle, joka oltuaan vanhainkodissa viikon mietti, että kyllä se puucee vaan parempi oli kun sitä sentään välillä tyhjennettiinkin.


En sitten muista miten yömme oikein eteni. Varmaa oli, etten minä nukkunut enää aikoihin, jos ollenkaan. Kolmevee tuli vielä ainakin kerran sänkyymme, vein takaisin. Pieni huuto. Petiin. Peitto korville. Taas huuto. Kutittaa. Äiti raavi! Menin ja vaihdoin hikisen paidan neidiltä ja raaputin selkää muodon vuoksi hetken. Ehkä sen jälkeen teoriassa joku talossa nukkui. Minä ainakaan en. Hetken päästä soi herätyskello, isä oli lähdössä aikaisin aamulla ajamaan Lahteen. Joten isä sitten heräsi ja meni alakertaan. Pesi hampaitaan tai mitä lie puuhasi. Oli jättänyt kellon torkun päälle ja en tiedä mitä lenkkiä oli ulkona vetämässä kun ujellus vaan yltyi ja yltyi eikä tämä painanut sitä pois. Nousin ylös mennääkseni alakertaan hippusen vihaisena. Mutta kellon soitto loppui. Ja alkoi taas 8 minuutin jälkeen. Ihan turhaa enää edes riemastua, mennyt mikä mennyt. Tämä yö. Kun ehkä jossain kohtaa talo hiljeni, torkuin jonkinlaista koiranunta, koko ajan valppaana heräämään jos tarve siihen taas tulisi ja jokaista rapsahdusta kuunnellen. Ja kello 6.45 neito heräsi oikeasti, tepsutti viereen ja oli niin kuin ei olisi mitään showta pitänytkään koskaan. Oli söpö ja suloinen, pieni ja palleroinen. Äitiä väsytti hurjasti, oli tokkurainen olo. Mitäs noita tunteja sitten olisi yössä ollut, korkeintaan varmaan neljä. Ja mitäs sitä pitäis olla, joku ruhtinaallinen kahdeksan vai. No heh vaan. Ja onnea sille uudellekin isälle ja perheelleen. Seuraava koko yön yöuni on joskus 20 vuoden kuluttua. Mutta tätä tosiasiaa ei neuvolan täti kerro :) Kertoo kyllä sen, että lapset ovat suloisia – kuitenkin :)

2 kommenttia:

Nzqu kirjoitti...

Toi voisi olla kiva tarina, jos se ei olisi totta. :) Mä olen kyllä niin sikeäuninen, että mä en edes herää jos ja kun Pikkumies kömpii yöllä mun viereen. Aamulla sen vasta huomaan. :) Tosin en mä meinaa sitten herätä herätyskelloonkaan. :/

Tsemppiä päivään! Toivottavasti ehdit ja maltat mennä tänä iltana aikaisin nukkumaan.

CherryKirsche kirjoitti...

Onhan noita juttuja sit joskus ihan hauskakin miettiä... mutta ei välttämättä just siinä kohtaa :)

Tänään on pajukurssi ! :) Kyllä siihen virkistyy kuin itsestään :)